sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Riihimäen lasi nro.5657/5658

Kirkasta ja värillistä  puristettua lasia. Pohjat plaanattu.
Kermakon korkeus 9,5cm vetoisuus 15cl, sokerikko 85x155mm.

Malli "Mars" on esitelty nimeltä ensimmäisen kerran Osakeyhtiö Riihimäen kuvastosta vuodelta 1935, mutta löytyy kuitenkin jo 1927 kuvastosta P.1.
Sarjaan kuuluu erilaisia lautasia, kulhoja, juomalasi sekä sokerikko ja kermakko.
Tuotenumerot ovat sokerikolle 5657 ja kermakolle 5658.
- 1936 hinnastossa mainitaan kirkkaan lisäksi myös värillinen.
- Löytyy myös 1937 sekä 1939 kuvastoista, joista jälkimmäisessä valmistusvärinä vain kirkas.

Olen nähnyt tätä mallia kirkkaan ja tuon vihreän lisäksi valkoisena, persikan värisenä, marmorimaalattuna sekä purppurana (kuva alempana).

Malli otettiin uudelleen tuotantoon 1960 luvulla.
- 1964 kuvastossa tuotenumerot ovat 5511 (sok.) ja 5512 (kerm.). Valmistusvärinä vain pääkuvan vihreä, josta on myös helppo tunnistaa kaikki Riihimäen 60 -luvun uustuotanto.
Mallia on valmistettu 1960 luvun loppuun asti ja se oli suosittu myös postimyyntikuvastojen tarjonnassa.

Kuva Anttilan postimyyntikuvastosta talvi 1965-66.

Kermakkoa on valmistettu myös purppuran värisenä. Kuva TÄÄLTÄ.

edit.18.10.2015
Kirpparireissulta matkaan lähtenyt luulasinen kermakko jossa marmorointimaalaus.
Nämä marmorimaalatut lasiesineet ovat hieman harvinaisempia.
Kermakon sisäpohjassa teksti "RIIHIMÄKI"

 Lisää kuvia marmorikuvioidusta kermakosta löydät TÄSTÄ postauksesta.



 

edit.22.11.2015
Löysin Facebookista yhden sivuston jossa on valtavat määrät Amerikkalaisia kermakoita ja sokerikkoja. Siellä oli kuva Fostorian mallistosta vuodelta 1915, jossa on lähestulkoon samanlainen kermakko ja sokerikko, ruudutus on vain  suurempi.

Koko kuva teksteineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti