![]() |
| Kirkasta puristettua lasia. Korkeus 11cm, vetoisuus 10cl. |
Erittäin koristeellinen kermakko on Karhulan varhaisempaa puristelasia ja se löytyy kuvattuna vain yhdestä Karhulan tuoteluettelosta. (Lue postauksen lopusta kesken oleva tutkimus kermakon toisesta versiosta).
Kemakolle on annettu nimi, kuten monille muillekin malleille kyseisessä Karhulan 1904 kuvastossa. Kermakon nimi on Alfons, tuotenumero 1820.
Alfonsille ei ole tehty pariksi sokerikkoa, eli sitä ei kannata etsiä, jos kermakon löytää.
Alfonsista löytyy myös versio, joka on jalkalaatasta johtuen sentin korkeampi (12cm).
Jalkaosa on hyvin koristeellinen verrattuna kuvastosta löytyvän Alfonsin laakeaan melko sileään jalkalaattaan. Kermakon otin on aavistuksen ylöspäin suuntautuva, mutta se on muovautunut vasta muotin avauksen jälkeen.
Muilta osin kermakot ovatkin sitten täysin identtiset.
Kyseinen kermakkoversio ei löydy kuvastoista, mutta Karhulan vanhimmassa kuvastossa vuodelta 1891 on käsin kirjoitettu osuus, jossa on mainittu kaksi erillistä kermakkoa. Toinen niistä on nimetty ornamentiksi. Samaisessa kuvastossa on myös toinen ornament niminen malli, mutta ilmeisesti kyse ei olekaan saman mallin toisesta versiosta, vaan mallista, jossa myös ornamentiikkaa. Koristeellisen jalan omaavasta kermakossa löytyy myös punttelinjälki, mikä puoltaa teoriaa vanhemmasta mallista. Tasaisemmalla pohjalla olevasta ei punttelinjälkeä löydy.
Mitä ilmeisemmin kyseessä on siis saman mallin uudempi ja vanhempi versio, erot jalkalaattaan tulleet muottien työstämisen seurauksena...ehkä koristeellinen, mutta suhteellisen pienialainen jalka on koettu turhan kiikkeräksi käytössä?
Kyseessä on joka tapauksessa hyvin lyhyen tuotantoajan tuote, oli kyseessä sitten kumpi tahansa versio.
(tutkimus kesken...)







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti