lauantai 17. toukokuuta 2014

Kiistakapula...Nuutajärvi vs. Karhula = NUUTAJÄRVI 55,13

edit.5.3.2016.
Tämän mallin "tarina" on ollut niin monimuotoinen ja vaiherikas, että vaikka tämä on nyt varmuudella tunnistettu, jätän kaikki nuo alempana olevat litaniat jälkipolvien ihmeteltäväksi ja nyt löytyneen tunnistuksen poikkeuksellisesti heti tähän alkuun.

Tämä sarja ON Nuutajärven lasitehtaan tuote ja Lasimuseon arkistomateriaalista löytämäni tiedon mukaan muotit on hankittu Saksasta.
Löysin mallin Nuutajärven  kuvastosta vuodelta 1934, joka on muutamaa sivua ja esinettä lukuunottamatta täysin sama kuin vuoden 1926 kuvasto.
Tuotenumero parille on 55,13.
(Nuutajärven kuvastoissa tuotenumerot koostuu kahdesta pilkulla erotettavista numeroista. Ensimmäinen numero [55] kertoo tuoteryhmän, joka on kermakot ja sokerikot. Toinen numero [13] yksilöi  itse mallin.)

Kermakon (ja sokerikonkin) malli on muuttunut ajan myötä kapeasta ja korkeasta aavistuksen matalammaksi ja pulleammaksi. Lisäksi pohjakuvio ja sitä ympäröivä reunus ovat hieman muuttuneet. Kaatonokan muodoissa on myös eroja eri aikakausilta.
Valmistusvärejä on ollut useita, mm. kirkas, purppura ja persikka, vaaleansininen, -vihreä ja -lila, harmaa sekä vihertävänkeltainen. Myös hienoisia värimuunnoksia tunnetaan (esim sinisestä ja harmaasta). Kirkas on ollut valmistusvärinä mukana alusta loppuun saakka.
Tämän erittäin suosituksi osoittautuneen mallin kaikkia osia on valmistettu aina 60-luvulle asti.

~Laitan tähän muidenkin 1934-kuvastosta löytyneiden sarjan esineiden tuotenumerot, koska tuo kuvasto on niin harvoin nähty.
-Iso tarjoilulautanen 51,28
-Isot tarjoilukulhot ;
* reuna ylöspäin 53,13 *  reuna viistosti (45ast.) ylös 53,14 * taivutettu reuna 53,15*

Esimerkkikuvassa kulho ja kuvastokuva rinnatusten.
~Myöhemmin mukaan on tullut vielä ainakin lasiasetit sekä maljakko joita ei löydy 1934 kuvastosta.

Tästä alaspäin vanhemmat pohdiskelut ennen lopullista tunnistusta.

Värillistä ja kirkasta puristetua lasia.
Pohjareunukset hiottu. Korkeus 7,5cm (paitsi purppura, persikka ja korkein kirkas 8cm)
.
Tämä klassikkomalli on ikuisuuskysymys ja palstojen ainainen kiistakapula.
Kysymys kuuluukin ; Nuutajärvi vai Karhula ?
Netin ihmeellisessä maailmassa tämä on melkein järjestäin ilmoitettu Karhulan tuotteeksi.
Itse olen vakaasti fiilispohjalta Nuutajärven puolella ihan vaan tuon kermakkokatraani yhden värin takia. Se kun on aika tyypillinen purppuraväri jollaista Nuutajärvi aikanaan käytti.
No oli miten oli, mutta joka tapauksessa kaunis sarja, jota löytyy monesta kodista.
.
Kermakko on nähty muutamaan kertaan myös tunnistuspalstoilla ; 
Glorian antiikki -lehden nro.25/1999 (sivu 87) "Mitä/Missä/Milloin" -palstalla, kysyjän kuvassa on ko. kermakko-sokerikko pari vaalean lilana.
Näin Suomen lasimuseon intendentti Kaisa Koivisto vastaa tunnistuskysymykseen ;

"Värilliset sokerikko ja kermakko ovat Nuutajärven lasitehtaan tuotantoa.
Malli lienee tullut tuotantoon 1930-luvun alussa. Muotit ostettiin Saksasta, mikä oli melko yleinen käytäntö vielä 1930-luvulla. Tämän mallin valmistus jatkui 1960-luvun alkuun saakka."

Myös Glorian Antiikki -lehdessä nro.4/2012 kerrotaan mallin olevan Nuutajärven lasitehtaan tuotantoa n.1930-luvulta.
"Mallia on valmistettu vielä 1950 luvulla ja 1960 -luvun alussa."
Lehdessä kysyjän kermakko on väriltään sama kuin tuon alemman kuvan sininen. Lehti vastaa ;
"Sininen väri viittaa 1930-40-luvulle. Uudempi tuotanto on väriltään 50-60-lukujen puristelasivärejä, joihin sininen ei kuulu."
...olisi tosin ollut kiva, kun oltaisiin kerrottu tarkemmin nuo 50-60-lukujen värit...

edit.15.8.2015
  Finna.fi:stä löytyy varmistus tälle mysteerille. LINKIN kermakossa on paikoillaan NUUTAJÄRVEN alkuperäinen tarra n.30-40-luvulta.
Tässä suora linkki kuvaan, joka löytyy tekstin alta.
*KLIK*

Tämä tumman purppura kermakko on muodoltaan sirompi ja aavistuksen korkeampi (kuten myös persikan/oranssin värinen) kuin kokoelmassa olevat muut esineet. Sen lasimassassa on runsaasti ilmakuplia ja pohjassa on muotista irronnutta karstaa.

Huomaatko kermakkojen muotoerot ?

Kirkkaasta kermakosta löytyy kokoelmassani kolme erilaista versiota, kapea, pullukka ja tuollainen matala. Olisikohan se ihan kokeilumielellä muokattu kuumana tuollaiseksi matalaksi lättänäksi? Ehkä jokin "hyttimestarin" kokeilu ?


5 kommenttia:

  1. Oliskohan tähän sarjaan tehty myös pieni 10cm korkea maljakko, löysin juuri sellaisen "persikan" värisen kirpparilta ja jotenkin tuli heti nämä kermakot mieleen, ovat ihan samanoloisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on tehty useitakin erilaisia osia aina lautasista mainitsemaasi maljakkoon.

      Poista
    2. Juu, lautaset tunnistan kyllä myös :)

      Poista
  2. Hei, minullakin on muutama eri väri näitä kermakoita ja sokerikoita. Olenkin joskus ihmetellyt malli/ muoto eroja. Kiitos tästä hyvin selkeästä tiedostasi. 😍

    VastaaPoista