Iittalan Onni

 Kirkasta ja värillistä puristettua lasia.

Kermakon korkeus 11cm, tilavuus 15cl (hinnastossa 12cl).

Sokerikon korkeus 12,5cm, halkaisija (10cm-)12-13cm (mitat vaihtelee).

Malli "Onni" on kuvattuna jo Iittalan ensimmäisessä kuvastossa vuodelta 1892.
Kyseisessä kuvastossa on maininta sekä kirkkaasta että luuvalkoisesta kermakosta, joiden numerot samassa värijärjestyksessä 680 ja 681. Ei mainintaa koosta/tilavuudesta.
Myös sokerikosta on valmistettu sekä kirkas (713) että valkoinen (714) versio, mutta myös kaksi erillistä kokoa. Pienemmän sokerikon kooksi on mainittu 112,5mm, isomman 137,5mm.
Isomman sokerikkomallin tuotenumerot,  kirkas (711) ja valkoinen (712).

Illustrerad katalog från Iittala glasbruk 1892

Malli löytyy seuraavaksi Iittalan 1913 kuvastosta, jossa tuotenumerot ovat vaihtuneet.
Kuvastossa ei ole enää eriteltyjä värinumeroita, vaan numerot vastaavat vain kermakkoa 522, sekä sokerikkoja 562 (pienempi) ja 563 (isompi).
Kuvastossa mainitaan edelleen mallin nimi, Onni.

Vuonna 1922 ilmestynyt Karhula-Iittalan yhteiskuvasto on viimeinen jossa malli on kuvattuna, mutta viimeinen maininta mallista löytyy kuitenkin vielä 1926 hinnastosta.
Näissä kahdessa on samat tuotenumerot, jotka ovat tosin taas vaihtuneet edellisestä kuvastosta. Kermakon numero on nyt 4555 ja sokerikon (numero sisältää mallin molemmat koot 110mm ja 140mm) on 4554.

Karhula-Iittala kuvasto P. 1922

Riihimäen lasimuseon vitriinistä kuvatut Onni-sokerikot.

Onninkin juuret johtaa monien muiden Suomalaisten puristelasimallien tavoin vanhoihin Eurooppalaisiin malleihin, joista otettiin joko vaikutteita tai ne kopioitiin sellaisenaan. Puristelasimuotteja sai helposti tilattua myös valmiina, mikä selittää osaltaan muutamien tuttujen mallien (mm. monen Riihimäen mallin) esiintymisen eri tehtaissa ympäri Euroopan.
Usein näkee "Onnista" puhuttaessa maininnan keski-eurooppalaisesta alkuperästä, joten olen yrittänyt selvittää mikä olisi tämä inspiraation lähteenä toiminut malli voinut olla.
Ensimmäiset mallit joihin törmäsin ja jotka etäisesti näyttävät Onnilta, olivat Englantilainen Davidsonin kermakkomalli sekä kaksi Saksalaisen Ehrenfeldin 1884 kuvastossa olevaa kermakko-sokerikko mallia. Arvelin, että joku näistä se voisi olla...

...kunnes löysin tuon alla olevan mallin Sowerbyn vanhasta tuotekuvastosta.
Olen 99,9% varma, että tämä on juuri se nimenomainen Onnin esikuva. Kermakko poikkeaa Iittalan mallista, mutta sokerikko on aikalailla identtinen. Sokerikot on kuitenkin helppo erottaa Iittalan versiosta, koska niistä löytyy Englantilaiselle vanhalle puristelasille tyypillinen rekisteröintimerkki, joka tässä tapauksessa on se "leijan"mallinen. Merkistä selviää, että malli on rekisteröity Sowerby & Co:lle 2. päivä helmikuuta 1872 (parcel 1).
Sokerikosta on myös kannellinen versio.

Onni -sokerikkomalli on ollut suosittu myös Mariskooli-keräilijöiden keskuudessa, jossa ei aina puhutakaan Onnista sen omalla nimellä, vaan mummoista, pappoista, vanhuksista, esi-isistä ja -äideistä, mummoskooleista  jne.

Itse arvostaisin, että tämän nimenomaisen Iittalan sokerikon osalta puhuttaisiin sen ristimänimestä Onnista ja  Mariskoolien kohdalla Mariskoolista, ne kun ovat kuitenkin kaksi täysin eri asiaa, vaikka Mariskoolin syntytarina johtaakin Onnin isompaan sokerikkoversioon.

Mariskoolista voit lukea mm. Löytöretkeilijän paratiisissa, Vino pino -blogissa

"Esiäidistä" Lasinkeräilijänblogissa

Onnin valmistusvärejä ollaan myös arvuuteltu palstalla jos toisellakin, mutta niistä ei ole täyttä varmuutta. Iittalan vanhassa tuotannossa ei juuri värejä ole näkynyt luuvalkoisen lisäksi, mutta 1892 kuvastossa puristelasiväreistä mainitaan ainakin sininen. Olen myös nähnyt saman kuvaston muutamassa muussa puristelasiesineessä mm. turkoosin ja harmaan.

Jossain Mariskoolien facebook ryhmässä oli aikoinaan keskustelua tämän esikuvan (Onnin) väreistä ja joku ryhmäläinen oli ottanut yhteyttä Designmuseoon.

Sieltä oltiin kertojan mukaan sanottu vuoden 1922 valmistusväreiksi kirkas, azur, savu, merenvihreä ja rio. En ota tähän sen enempää kantaa, koska tuossa oltiin lueteltu Karhulan 30-lukujen hinnastoista löytyvät värit, joista esim. merivihreä tuli tuotantoon vasta 30-luvun loppumetreillä. Suodattakaa edellisestä siis vain sen verran, kun on tarve.

Sokerikoista myös turkoosi ja vihreä (alla olevassa kuvassa) on toisinaan kyseenalaistettu.
Mitäpä sitä ei tutkimuskohteidensa eteen tekisi, joten mittasin työntömitalla kaikista sokerikoistani: suuaukon halkaisijasta sekä sisä- että ulkomitan, pohjan halkaisijan ja korkeuden, jalassa olevan sormuksen halkaisijan, jalan ympäryksen sormuksen yläpuolelta sekä leveimmästä kohdasta alhaalta, koristepallojen halkaisijan ylä- että alareunasta ja pystyraidan leveyden ylä- ja alareunasta.
Suuaukon halkaisijat pois luettuna (koot vaihtelee levityksen takia), kaikki mitat vastaavat toisiaan vain kymmenesosamillien heitoilla, ja nekin vain osittain. Eli minun mielipiteeni on, että kyllä ne ovat keskenään sukulaisia ja samalla muotilla valmistettuja.

Näiden kahden suuaukkojen halkaisijat on 100mm ja 105mm.

Luulasiset Onnit sijoittuvat 1800-luvun puolelle. Vanhimpien puristelasiesineiden pohjasta löytyy usein siloittelematon punttelin jälki. Tässä valkoisessa Onni sokerikossa se on niin terävä, että onnistuin saamaan siitä aikanaan syvän viillon sormeeni.

Kaksi sokerikkovanhusta paistattelemassa aurinkoa. Varmuudella vanhemman sokerikon tunnistaa levitetystä suuaukosta uloskääntyvine "pipareineen".

Sääressä siro ja kapea sormus, jalkaosan piparireunuksessa "kynnet".